Numcore finaalissa kansainvälisessä Nordic Cleantech Open -kilpailussa
Kansainvälisen Nordic Cleantech Open -kilpailun 25 finalistin joukkoon pääsi ensimmäisenä kuopiolaisyrityksenä Numcore Oy. Finaalissa on tänä vuonna mukana kahdeksan suomalaista yritystä.
– Liiketoimintakilpailut antavat meille ennen kaikkea tilaisuuden sparrata liiketoimintasuunnitelmaamme ja mahdollistavat kontaktiverkoston luomisen rahoittajiin ja yhteistyöyrityksiin. Kilpailut ovat hyviä keinoja vaihtaa ajatuksia liiketoiminnan kehittämisestä, sanoo Numcoren toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Ympäristöteknologian klusteriohjelma (OSKE) ehdottaa vuosittain kilpailuun sopivia start up -yrityksiä mukaan alueiltaan.
– Kilpailu on kansainvälisesti erittäin vaikutusvaltainen, ja tänä vuonna kuopiolainen yritys on ensimmäistä kertaa finaalissa. Numcoren finaalipaikka on erityisen hieno saavutus yritykselle ja kuopiolaiselle osaamiselle, kertoo ympäristöteknologian kehitysjohtaja Anneli Tuomainen Kuopio Innovationista.
Kilpailun voittaja palkitaan Lahdessa huhtikuussa. Muut finaalijoukkoon yltäneet suomalaisyritykset ja alkuperäistiedote aiheesta luettavissa täällä.
Lisätietoja:
Anssi Lehikoinen
Toimitusjohtaja
Numcore Oy
anssi.lehikoinen(at)numcore.com
Puh. 050 328 2648
www.numcore.com
Anneli Tuomainen
Kehitysjohtaja
Osaamiskeskusohjelma (OSKE) &
Ympäristö ja energia
anneli.tuomainen(at)kuopioinnovation.fi
Puh. 040 501 8030
