Hyvinvointi

| Hyvinvoinnissa Kuopio profiloituu erityisesti seuraaville alueille: |
|
Itä-Suomen yliopiston vahva painottuminen lääketieteeseen ja luonnontieteeseen luo alueelle vankan tutkimus- ja kehityspohjan sekä alan osaajien koulutuspohjan. Hyvinvointisektorin huippuosaamista on useilla yliopiston laitoksissa, Savonia-ammattikorkeakoulussa, Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja alueella olevissa tutkimuslaitoksissa. Alueella tapahtuva panostus toimialan koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen luo lisää osaamispohjaa ja liiketoimintamahdollisuuksia alueen yrityksille.
Hyvinvointisektorin yritykset ovat suuntautuneet
- diagnostiikassa tarvittavien reagenssien ja testijärjestelmien kehittämiseen ja tuottamiseen
- biosignaalien mittaamiseen ja rekisteröimiseen
- mittaukseen liittyvien anturien ja laitteiden kehittämiseen sekä valmistamiseen
- erilaisten terveydenhuollon informaatiotekniikan ohjelmistojen ja sulautettujen järjestelmien tuotteisiin ja tuotekehitykseen
Vahvaa alueellista bioteknologian osaamista hyödynnetään paikallisissa toimialan tuotteita ja palveluja kehittävissä yrityksissä.
Teollisen muotoilun-, instrumentoinnin ja laitevalmistuksen osaamista on alueen yritysten ohella myös Savonia-ammattikorkeakoulussa. Muotoilupalveluista vastaa Kuopion Muotoiluakatemian Muotoilufoorumi ja instrumentointi-, laite- ja ohjelmistopalveluista Tekniikka Kuopion Informaatiotekniikan kehitysyksikkö.
Kuopio Innovation koordinoi valtakunnallista Hyvinvoinnin osaamisklusteria, johon kuuluvat myös Oulu Wellness Instituuttisäätiö, Finn-Medi Oy (Tampere) ja Culminatum Innovation Oy Ltd (Espoo).
Lisätietoja:
Arto Holopainen, kehitysjohtaja (alueellinen toiminta)
Puh. 045 139 3996
arto.holopainen(at)kuopioinnovation.fi
Ilpo Kuronen, ohjelmajohtaja (kansallinen toiminta)
Puh. 045 139 3757
ilpo.kuronen(at)kuopioinnovation.fi
