|
Suomesta ratkaisuja Kiinan ruokaturvallisuushaasteisiin
FIN FOOD SAFETY -PROJEKTITOIMISTO AVATTIIN SHANGHAIHIN
Shanghain World EXPO 2010 oli merkittävä ja onnistunut panostus suomalaisen ruokaturvallisuusosaamisen myynnin edistämisessä. Tapahtuman yhteydessä avattiin Fin Food Safety -projektitoimisto, joka on syntynyt suomalaisen yhteistyön tuloksena. Mukana on myös kuopiolaisia toimijoita.
 |
| Fin Food Safety -projektin johtaja Pasi Kivelä (vas.) ja Business Development Manager Qing Zhang (kesk.) esittelevät suomalaista osaamista kiinalaisille näyttelyvieraille Shanghain 2010 World EXPO:n Suomen paviljongissa. |
Fin Food Safety -projektitoimisto tarjoaa suomalaisia Food Safety Management -palveluja, -teknologiaa ja -tuotteita Kiinan kasvaville ruokaturvallisuusmarkkinoille ja kehittää Kiinan ja Suomen välistä viranomaisyhteistyötä. Toimintaa on kehitetty markkinalähtöisesti valtakunnallisessa Elintarvikekehityksen klusterissa, jossa aktiivisen roolin Kiinan markkinoiden avaamisessa on ottanut ohjelmajohtaja Jukka Lähteenkorva Foodwest Oy:stä.
”Olemme tehneet lujasti töitä vienninedistämisen eteen Kiinassa ja avanneet mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Välillä suomalaisten on tultava Kiinaan löytääkseen toisensa ja yhteistyön voiman. Nyt asiat Kiinassa näyttävät etenevän hyvin ja odotamme lisää alan yrityksiä laajentamaan markkinoitaan Kiinan suuntaan”, kommentoi Jukka Lähteenkorva Elintarvikekehityksen klusterin toiminnan tuloksia.
Elintarvikekehityksen klusteri esitteli suomalaista ruokaturvallisuusosaamista Shanghain maailmannäyttelyssä järjestetyssä On Trace of Good food -ruokaturvallisuustapahtumassa. Kuopio Innovation Oy osallistui tapahtumaan osana valtakunnallista klusteria ja oli siellä edustamassa alueensa yrityksiä ja osaamista. Tiedote Elintarvikekehityksen klusterin osallistumisesta maailmannäyttelyyn.
 |
| "On Trace of Good Food" -ruokaturvallisuustapahtuman järjesti OSKE Elintarvikekehityksen klusteriohjelma yhteistyössä suomalaisten yritysten ja muiden ruokaturvallisuusosaajien sekä Shanghain FinNoden kanssa. |
Uusi toimintamalli tarjoaa monia mahdollisuuksia suomalaisille ruokaturvallisuusyrityksille
Fin Food Safety -projektitoimiston avaaminen Shanghaihin on ruokaturvallisuusalan yrityksille uusi päänavaus, joka mahdollistaa nopeamman liikkeellelähdön Kiinan kasvaville markkinoille. Yritykset voivat lähteä siihen mukaan edustus-, resurssienkäyttö- tai omistusperiaatteella.
Projektitoimiston toimintaa johtavat pitkään Kiinassa toimineet Pasi Kivelä (CEO, Semat China) sekä professori Sami Areva (Finnish Food Safety Project Ltd., Kuopio).
”Yhteistyö kiinalaisten viranomaisten kanssa on olennaista toimittaessa elintarviketeollisuudessa, jossa suurin osa alan asiakkaista on valtion omistuksessa. Uusi toimintamalli, jossa yhteistyötä tehdään niin alan yritysten ja viranomaisten kuin tutkimuslaitosten ja yliopistojenkin kanssa on mielenkiintoinen ja osoittautunut erittäin toimivaksi täällä Kiinassa”, Sami Areva toteaa.
Pasi Kivelä kuvaa Kiinan markkinoiden ruokaturvallisuusalan kasvua merkittäväksi: ”Kysyntä on kovassa kasvussa ruokaturvallisuuden palveluille, teknologialle ja tuotteille. Suomalaisilla on huippuosaamista alalta ja kiinalaiset ovat kiinnostuneita investoimaan viimeisimpään teknologiaan. Nyt panostukset alkavat tuottaa tulosta Kiinassa”, hän toteaa.
|
Tausta Food Safety -viennin edistämiselle
- Keväällä 2009 Suomessa vieraili korkea-arvoinen kiinalaisdelegaatio liittyen elintarviketurvallisuus teemaan. Tuolloin kiinalaisten taholta esitettiin toive suomalaisen koko elintarviketurvallisuusketjun kattavan osaamisen viennistä Kiinaan
- Elintarvikekehityksen osaamisklusteri koordinoi suomalaisen yritysdelegaation Shanghaihin marraskuussa 2009. Matkan pääasiallisena tavoitteena oli suomalaisen elintarviketurvallisuusosaamisen kaupallistaminen ja viennin edistäminen Kiinaan. Matkan aikana viranomaisyhteistyön edistämiseksi allekirjoitettiin puitesopimus SHFDA:n ja Eviran välillä
- Yhteinen myynninedistäminen tehtiin Shanghain World EXPO 2010 tapahtumassa, touko-kesäkuun vaihteessa 2010
- Viennin edistämiseksi on yritysten välillä käynnistetty 2010 Fin Food Safety -projekti, jossa yhteisvoimin verkottumalla tehdään liiketoimintojen avaamista Kiinassa
|
Lisätietoja:
Elintarvikekehityksen klusteri
Jukka Lähteenkorva, ohjelmajohtaja
jukka.lahteenkorva(at)foodwest.fi
www.elintarvikekehitys.fi
Kuopio Innovation Oy / Elintarvikekehityksen osaamiskeskus
Marja-Leena Laitinen, kehitysjohtaja
marja-leena.laitinen(at)kuopioinnovation.fi
www.kuopioinnovation.fi
Fin Food Safety
Pasi Kivelä, CEO
CEO / Semat China Ltd. Shanghai
pasi.kivela(at)sematgroup.com
Sami Areva, Prof., Chairman
Finnish Food Safety Project Ltd, Kuopio
ChiFin Ltd., Shanghai
sami.areva(at)finfood.org
www.finfoodsafety.com

|